Saimme Tilan käyttöön täysivaltaisesti tiistaina 1.3.2011, ja heti kymmeneltä aamulla alkoi rakennustalkoot. Paikalla tuolloin Keppo, mokis sekä minä. Myöhemmin myös kyb3R saapui paikalle. Ensimmäisenä purimme vanhat rakenteet, joita tilassa oli, sekä siivoilimme rojuja pois tieltä. Suunnittelun ja mittailun jälkeen aloimme rälläköimään poikki 217cm pituisia palasia vanhoista, yli kolmimetrisistä  tukipylväistä, joista kokosimme uuden kehikon tulevan parven alle.

Kehikon päälle kokosimme neljästä 495cm pitkästä ja viisi senttiä paksusta vanerinomaisista "lankuista" vaakasuorat tuet, joiden päälle tuli 27mm paksusta vanerista lattia. Tällä samalla rakennelmalla tilamme vuokranantaja oli koonnut varastoihinsa parvirakennelmaa, johon hän oli saanut tungettua jopa 1500kg/m². Tosin meillä rakennelmien pisin jänneväli oli 2,6 metriä.

Tässä hommassa kului ensimmäinen päivä melko reippaasti ja iltaa kohden alkoi lisää porukkaa virrata paikalle.

Keskiviikkona 2.3. päivä alkoi myös kymmeneltä, jolloin alkoi portaiden suunnittelu ja rakennus. Kukaan tekijöistä ei koskaan ollut rakentanut portaita joten pientä kikkailua tuli, mutta hienot portaat kyllä saatiin aikaiseksi. Saimme vuokranantajalta myös "mieltä ylentävän harmaata" maalia, jolla maalasimme vasemmanpuoleisen seinän. Hieno tuli siitäkin, eikä harmaa ollenkaan tuntunut tunkkaiselta.

Vedimme myös netin Tilaan sekä roudasimme ylimääräisiä, alkuperäisistä rakenteista jääneitä metallipaloja pois.

Tänään jatkuu rakentaminen, ja innolla katsotaan, mitä aikaiseksi saadaan!

« »