Tapahtumat


5w:n edustaja Ville aka cos- vieraili vuodenvaihteessa Lontoon Hackerspacessa tai Hackspacessa kuten he sitä kutsuvat. Tässä satunnaisia kuvia ja mietteitä paikasta.

Jäsenistöä kerholla on reilu 500 eli kyseessä on kohtuu iso hackerspace. Tilat sijaitsevat Hoxtonin rautatieaseman vieressä Lontoon keskustassa. Itse tilaa on 240m^2 jaettuna useaan huoneeseen.

Heti ovella ovikellon painalluksen jälkeen Portalista tuttu tietokoneääni pyysi odottamaan rauhassa. Ovikellon painajasta luonnollisesti välittyy kuva kerhon irc-kanavalle.

Ohje ovella

Sisällä minut otti vastaan Charles ja toinen Charles esitteli hieman tiloja. Tiloissa noudatetaan tarkkaa yksityisyyssäännöstöä ja esimerkiksi valokuvia joissa näkyy ihmisiä ei saa ottaa ilman kuvattujen lupaa. Sen takia ottamani kuvat keskittyvät lähinnä tilaan ja välineistöön. Pahoittelen että osa kuvista on vinossa ja osa hieman tärähtäneitä. Paikalla oli kuitenkin toistakymmentä säätäjää. Tila on jaettu äänieristyssyistä varastoissa käytetyillä muovisilla “hyttysverkko-ovilla” kolmeen eri huoneeseen aulan ja keittiön lisäksi.

Tässä muutamia kuvia aulasta.

Kirjasto

Pelikone ja bonkkikierrätyslaatikot

Välipala-automaatti, josta pystyy ostamaan Arduinoja ynnä muuta

Bonkkikierrätyslaatikot

Varmaan joka hackerspacessa ongelmana on nurkkiin ilmestyvä Bonkki, eli enemmän tai vähemmän toimiva tavara jolle ei kuitenkaan ole järkevää käyttötarkoitusta. Lontoolaisilla ylimääräisestä bonkista eroon pääseminen perustuu kolmeen viikottain tyhjenevään laatikkoon. Kerran viikossa 3 viikon laatikko tyhjennetään roskiin (tuskin tuntevat SER-käsitettä Englannissa), 2 viikon laatikko 3 viikon laatikkoon ja 1 viikon laatikko 2 viikon laatikkoon. Nurkissa lojuva tavara laitetaan 1 viikon laatikkoon. Kuka tahansa voi ottaa laatikoista tavaraa ja viedä pois.

Seuraavaksi mekaniikkapaja. Tämä vaikutti hyvin tutulta.

Varastotilaa jäsenten projekteille

Laserkaiverrin. Vähän isompi kun meillä.

Materiaaleja laserille

Biohäkkääjien luolan ovi

Biohäkkääjiin törmäsin täällä ensimmäistä kertaa. Paikallisten biohäkkääjien suurin saavutus on tällä hetkellä sukupuolen määrittäminen DNA-testillä. Seuraava isompi projekti heillä on kalojen muuttaminen sinisiksi DNA:ta muokkaamalla.

Piirilevyjen syövytys ja maalauspiste

Hitsausvälineet ja muuta rojua

Perustyökaluja

Lisää perustyökaluja siististi hyllyssään

Mekaniikkapajalla oli myös erikseen osasto polkupyörien korjausta ja rakentelua varten josta en ottanut kuvaa.

Seuraava tila on “sosiaalitila” jossa suurin osa porukasta vietti aikaansa. Kunnon yleiskuvaa en saanut otettua, mutta huoneessa oli useita pöytiä sekalaista säätöä (lue: irkkausta) varten ja elektroniikkatyöpiste. Huoneen päädyssä oli mukavasti varusteltu keittiö.

Komponenttihylly

Elektroniikkatyöpiste

Erilaisia johtoja kätevästi telineessä

Kassa- ja lahjoituslippaat

Keittiö

Sosiaalitilan seinällä on iso liikennevalo joka näyttää kuinka paljon likaista tiskiä keittiössä on (en muistanut ottaa kuvaa). Lisäksi tiloissa on vielä kolmas iso huone, joka on “hiljainen huone”.Huoneessa on lähinnä pöytiä ja tuoleja ja se on tarkoitettu rauhassa työskentelyyn ja koulutusten pitämiseen.

Kattoansa

Aulan kattoon on rakennettu luukut, joiden päälle voi laittaa esim. pingispalloja. Jos joku sattuu seisoskelemaan ansan alapuolella, voi irc-bottia komentamalla avata luukut ja pudottaa pallot norkoilijan niskaan.

Neuvokone (rikki)

Neuvokoneeseen voi laittaa rahaa, jolloin se tulostaa kuittitulostimella neuvon. Tämä oli rikki joten jäin neuvottomaksi.

Bonkkiselostelappu

Joskus pajalla lojuvista laitteista ja esineistä ei todellakaan pysty päättelemään ovatko ne roskaa vai jonkun projektin tärkeitä osia. Tähän ongelmaan Englantilaiset ovat keksineet “Do not hack”-lappusia jotka liimataan omiin projekteihin sekaannusten välttämiseksi. Jäsenten omiin säilytyslaatikkoon mahtumattomissa esineissä täytyy olla k.o tarra tai ne saa kuka tahansa ottaa käyttöön ja/tai tuhota.

Tavaran säilytysohje

Ohjelappu

Ainakin 5w:n pajaan verrattuna tuntui että Lontoon hackspace oli täynnä kaikenlaista ohje- ja hupilappua ja muita taideteoksen kaltaisia asioita. Muuten paikka on monella tapaa kovin samanlainen kuin 5w (ja varmaan monet muut hackerspacet) mutta vain isommassa mittakaavassa. Porukka oli rentoa ja turisimme pidempään kuin oli tarkoitus paikallisten kanssa. Löytyipä paikalta myös yksi suomalaisjäsen.
Hackspace Londonissa on tiistai-iltaisin avoimet ovet, mutta esim IRC-kanavalla sopimalla onnistuu vierailu mahdollisesti muulloinkin. Jäsenmäärästä johtuen porukkaa on paikalla melkein ympäri vuorokauden.

Tampereen hackerspace 5W järjestää 3D tulostuksen workshopin MindTrekissä 5.10.2012 klo 10 – 11:30. Tilaisuuden aluksi Jarkko Moilanen kertoo lyhyesti 3D tulostuksesta ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä. Loppuaika käytetään itse asiaan eli 3D tulostamiseen Ultimaker tulostimella. Tilaisuuteen osallistuvilla on mahdollisuus vaikuttaa tulostettaviin objekteihin. Toteutamme osallistujien toiveet mahdollisuuksien mukaan.

Tampereen hackerspacella on pitkät perinteet 3D tulostamisessa. Haluamme jakaa osaamistamme ja niinpä 5W järjestää 3D-tulostustorstai tapahtumia alkaen 27.9.2012. Tervetuloa mukaan!

Tulevana Torstaina 27.9.2012 klo 18:00 alkaen järjestetään 5W:llä 3D-tulostustorstai,
jossa agendana:

25.10.2012 klo 18:00 alkaen järjestetään 5W:llä tulostettavien heittokoneiden
kilpailu. Kilpailun tarkoituksena on innostaa 5W:n jäseniä 3D-tulostimen
käyttöön, mutta kilpailuun saa toki osallistua kuka tahansa.

Säännöt löytyy kirjoitusalustasta:
http://kirjoitusalusta.fi/5w-printattavaheittokone

Viikonloppuna 31.8-2.9 pidettiin ensimmäinen perinteinen heittokonecompoviikonloppu.

Säännöt 2012:
- Kilpailu alkaa perjantaina. Ennen sitä ei saa rakentaa mitään.
- Heittokoneen kaikki osat täytyy ostaa IKEA:sta. Rahaa osien ostoon saa käyttää korkeintaan 30€. Joukkueen täytyy näyttää aikaisintaan perjantaille päivätty IKEAn ostoskuitti osista.
- IKEAsta ostettujen osien lisäksi saa käyttää nauloja, ruuveja, pultteja, muttereita, prikkoja, narua, teippiä, maaleja, liimoja, vettä ja lakkoja. Koneen päärakenteet eivät saa kuitenkaan koostua näistä osista (esim. pitkää pulttia ei saa käyttää rungon osana). Epäselvissä tapauksissa tuomaristo päättää.
- Heittoprojektiilina on tennispallo. Tennispalloja hankitaan osallistujien käyttöön. Tennispallon pitää säilyä ehjänä heitossa eli sitä ei saa esim. pilkkoa osiin.
- Heittokoneen täytyy toimia ilman ulkopuolista energiaa kuten sähköä tai ihmistä. Kone täytyy pystyä laukaisemaan narulla, napilla, vivulla tms.
- Räjähteiden ja muun vaarallisen käyttäminen on kielletty (ja muutenkin huono idea IKEAn osilla).
- Pisimmälle projektiilin heittänyt kone voittaa. Kisaheittoja otetaan 3 joista paras lasketaan. Heiton pituus lasketaan pallon ensimmäisestä maakosketuksesta.
- Tuomaristo saa muuttaa sääntöjä tarpeen mukaan.
- Ei ole muita sääntöjä.

Ainakin nämä palkinnot jaetaan:
- Paras heittokone. Pisimmälle kolmella yrityksellä heittänyt kone.
- Hienoin heittokone. Teknisesti tai ulkonäöllisesti hienoin kone. Tämä päätetään äänestyksellä.

Tunnelmia kilpailusta

Tulokset:

$ cat results.txt

Pisin heitto
1. 5w 26.70m
2. Team McGyver 23.50m
3. Pallopallo 21.40m
4. Jalluminati 19m

Hienoin kone
1. Pallopallo 7
2. Jalluminati 5
3.& 4. Team McGyver & 5w 2

Kiitokset osallistujille ja yleisölle!!!

Tämän illan teemana vahvasti RasperryPI ja SPARC. Vadelman saaminen telkkariin aiheutti taas päänvaivaa; viime kerrallahan saatiin ninnnulta HDMI adapteri, tällä kertaa powerin virkaa täytti hackatty Virtalähde-USBliitin-USBkaapeli-RPI.

Virtalähde USB porttiin

Assemblyssä (kokoontuminen!) verrattiin MIPSiä SPARCin ja tutustuttiin RPiin ARMiin.

Alkuillasta paikalla kävi myös kansainvälistä väriä, kun kaksi polkupyöräilevää hackerspaceläistä Barcelonasta kävivät tutustumassa tilaan.

Lisäksi cos koitti tulostaa RPI:hin koteloa huonolla menestyksellä. Ultimakerin muovinsyötin jäi pari kertaa jumiin ja pienen pähkäilyn jälkeen paras arvaus on että suutin ilmeisesti on tukossa. Pitää joku kerta (ensi viikolla?) se purkaa ja puhdistaa. Huonolaatuinen muovi ei yhtään auta ongelmaan.

Quadinrakennus edistyi jonkin verran, mutta sai lopuksi takapakkia. Säätimet sain konffattua ja aseteltua kanavat niin, että eri suuntiin sauvaa vääntäessä oikeat moottorit kiihdyttävät/hidastavat. Ongelmaksi tuli KK 4.7-kontrollerin ja säätimien kaasun kalibrointi. Hommanhan pitäisi toimia niin, että YAW-potikka asetetaan nollaan, muut puoleen väliin. Lähettimestä kaasu täysille ja kytketään virrat quadiin. Tässä vaiheessa säätimet tulkitsevat että ollaan kalibroimassa kaasua ja alkavat kalibrointisekvenssin. MUTTA omat säätimeni vain piipittävät kiivaasti “virhepiippausta” eivätkä tee mitään järkevää. Välillä jokin säätimistä saattaa mennä kalibrointimoodiin muiden piippaillessa. Kalibrointi pelkällä vastaanottimella onnistuu kyllä, mutta nyt pitäisi saada kalibroitua KK:sta ulos tuleva kaasusignaali.

En keksinyt tähän kalibrointiongelmaan ratkaisua. Arvaukseni on, että KK:sta tulee ulos niin suurta arvoa, että säätimet (Turnigy 25A) eivät sitä tajua. Onko kellään vihjeitä miten ongelman saisi ratkaistua?

Säätö päättyi siihen, että katselin oskilloskoopilla KK:n PWM-signaaleja ja onnistuin kytkemään hauenleualla +- ja –navat yhteen jonka seurauksena yksi säätimistä päästi toimintasavut. Quadiprojekti on siis jäissä siihen asti, kunnes saan hobbykingistä uuden säätimen (tai 4 uutta tarvittaessa). Nyt alkaa avautumaan, miksei quadeja ihan kaikilla vielä ole :-)

Tilassa järjestetään torstaina 9.8.2012 klo 18:00 alkaen PGP teemailta, jossa käydään PGP:n käyttökohteita, kuten sähköpostin salausta ja allekirjoitusta GnuPG ohjelmalla läpi. Myöhemmin järjestään jatkoilta samaan teemaan.

http://5w.fi/wiki/Teematorstai-9.8.2012

avainparin merkitys

Update 10.8.2012

Paikalla käsiteltiin pääasiassa esimerkkien valossa avaimenhallinta (luonti, osat, revokointi, allekirjoitus, nouto julkisilta palvelimilta) ja käyttöä sähköpostiohjelmilla mutt ja thunderbird. Tiedostoja myös salattiin, avattiin ja allekirjoitettiin sekä tehtiin yksisuuntainen keysigning tarkistus osuus.

Avaimen luonti on helppoa. GUI-kilkkeet tekevät sen jopa hävyttömän helposti, jos CLI ei nappaa. Ainoa asia, missä voi mennä pieleen on jos testivaiheessa lähettää julkisille avainpalvelimille avaimensa, jota ei ole vielä tarkoitus käyttää. Illasta jäi jäljelle paperidokumentaatio, jonka avulla voi tutustua PGP:n perusteihin.

OpenPGP revokointi avain luotu

Quadiprojekti jatkui eilisessä tilaillassa. Juotin akkuliittimen paikalleen ja vihdoin saatiin ensimmäistä kertaa virrat koko vehkeeseen. Seuraavana vuorossa oli boardin kytkeminen säätimiin, vastariin ja akkuun. Viimeinkin moottorit pyörivät iloisesti, tosin seuraava ongelma oli että ne käynnistyvät reippaasti eri aikaan kun kaasua antaa joten vuorossa olisi säätimien kalibrointi ja konfigurointi. Kalibroimalla saadaan säädin ymmärtämään lähettimen kaasun koko säätöalue joka hiukan vaihtelee eri lähettimissä (vai vastaanottimissa?). Samalla saa säädettyä säätimien asetukset kuten soft-startin ja tehovasteen isommalle. Ostamani säätimet eivät tue helppokäyttöistä konffauslevyä joten asetuket pitää tehdä lähettimellä kuunnellen säätimen tekemiä piippauksia. Pari kertaa sai lukea huonolla englannilla kirjoitetusta ohjeesta miten homma toimii.
Quadisäätö päättyi parin säätimen jälkeen kun lähetin ilmoitti akun olevan loppu. Homma jatkunee taas seuraavana tiistaina.

Quadisäädön lopputulos

Illan toinen projekti oli aikaisemmin päivällä saat Raspberry Pi. Sillä ei paljon muuta keretty tekemään kuin kytkeä se telkkariin ja bootata. Distrona oli Raspian, eli Debian portattuna RPI:n arkkitehtuurille siten, että flotarioperaatiot toimii raudalla (toisin kun perus debian-armissa). Jää nähtäväksi mitä kaikkea RPi:llä tulee tehtyä, mutta potentiaalia sillä on vaikka mihin säätöprojekteihin. Kokonsa puolesta se mahtuu helposti esim robotin tai lentolaitteen matkaan ja USB:hen pystyy kytkemään vaikka mitä gadgetteja eri tarkoituksiin. Sekään ei yhtään haittaa että vehje maksaa vain reilun 30€.

RPi

RPi käynnissä

Viime tilaillassa rakenneltiin quadeja. Kiinnostuneita oli paikalla mukavasti ja kaikki saivat hyvää yleistietoa rakentamisesta. Mukana oli yksi valmiiksi tehty quadi joka myös lensi ja Villen quadia alettiin rakentamaan porukalla.

Rakentaminen ei ollut yllättäen aivan niin helppoa kuin kuviteltiin – suurimman kiusan aiheutti yksi neljästä nopeudensäätimestä joka oli paljon krantumpi kaasun nolla-asennosta kuin muut. Tämän kanssa tapeltiin ainakin puoli tuntia kunnes keksittiin, että kaasua pienemmälle trimmaamalla se alustui ok.

Moottorien pyörintäsuuntien kanssa sai olla tarkkana. Hyväksi tavaksi asettaa ne oikein oli merkata maalarinteipillä haluttu pyörimissuunta joka moottorille, sitten testata mitenpäin moottori pyörii jollakin johtojen järjestyksellä ja kääntää se tarvittaessa ympäri. Koska säätimet ja moottorit ovat identtisiä, pätee tämä järjestys (vasen – keski – oikea <-> punainen, musta, keltainen) muihinkin. Kaksi johtoa päikseen vaihtamalla saadaan tietysti pyörimissuunta vaihdettua.

Mekaaninen kasaus oli onneksi melko suoraviivaista. Juottamista päästiin harjoittelemaan reippaasti moottoreita säätimiin ja virranjakokaapeleita liitellessä. Yksittäisiä paksuihin piuhoihin tehtäviä juotoksia tuli nopeasti laskettuna noin 20kpl ja ne piti tehdä suht laadukkaasti koska yhdenkin irtoaminen lennossa merkitsee kopterin tippumista.

Illalla noin klo 23 lopputulos näytti tältä:



Villen quadi


Villen quadin kovasti kyselty osalista:

Hobbyking.com:

206000001  	Q450 Glass Fiber Quadcopter Frame 450mm     1
NTM2826-1200 	NTM Prop Drive Series 28-26A 1200kv / 250w 	4
NTM28-ACC 	NTM Prop Drive 28 Series Accessory Pack 	4
TAE-25A 	        Turnigy AE-25A Brushless ESC 	                4
9171000011 	HobbyKing Multi-Rotor Control Board V3.0 (At 	1
T2200.3S.30 	Turnigy 2200mAh 3S 30C Lipo Pack                 1

Yhteensä $117+pk:t

Hobbykingissä ei ollut potkureita, joten niitä ja yhden varasetin tilasin flyduino.de:stä.
Huomaa myötä- ja vastapäivään pyörivät eri moottoreille:

1    1         PR1019         	8"x4.5 Propeller Orange Set 4 Stück 2 CW and 2 CCW
2    1         PR1015         	8"x4.5 Propeller Set Grün 4 Stück 2 CW and 2 CCW

Yhteensä vajaa 20€

Lisäksi tarvitaan toki 4-kanavainen RC-lähetin ja vastaanotin. Hobbykingissä on esim. 6-kanavainen HK6S $28:llä joka lienee oikein riittävä.

Ja lopuksi vielä lentonäytös sillä valmiilla quadilla:

Rakentaminen jatkuu viimeistään tiistaina 7.8. Tervetuloa kiinnostuneet jälleen! Hyvällä säkällä kopteri saadaan silloin “valmiiksi”.

Ensi viikon tiistaina olisi tarkoitus aloittaa Villen neliroottorisen helikopterin eli quadcopterin rakentaminen. Kaikki tarvittavat osat on hankittuna joten enää ei tarvi kuin kasata laite. Aloitamme noin klo 18.

Osat odottamassa kokoamistaan